Nuoruuden idolit väljähtyivät
Jos totta puhutaan, niin en ollut suorastaan nuorisohenkilö, mutta nuorempi kuin tänäpänä! Viime vuosikymmenen loppupuolella tutustuin Oomph!-yhtyeeseen erinäisistä syistä (kts. viitteet 1 ja 2). Kyseessä on saksalainen industrial/cross-over –trio, joka aloitti taipaleensa vuonna 1989 ja julkaisi ensimmäisen levynsä 1992. Bändi sotki kitaraa ja syntsaa kulmikkaisiin biiseihinsä, joita laulaja Dero esitti englannin sekä saksan kielellä. Seassa oli mukavia instrumentaalipaloja suvantoina. Kova oli paahto ja rähinä. Helpolla ei päässyt artisti eikä kuulija. Vuosituhanteen vaihteessa tapahtui jotain. Soundi pehmeni. Sävellyksistä katosivat minua miellyttäneet kimuranttius ja vimma. Uusimmat levyt ovat myyneet Saksanmaalla mukavasti, joten suunnanmuutos lienee ollut bändille taloudellisesti kannattavaa.
Tänä kesänä Oomph! esiintyy Ruisrockissa. Olen tietty paikalla, olen sen velkaa Llamalle vuosimallia 98. Toivon, että muutama vanha klassikkokin kuullaan (Ice-Coffin, Gekreuzigt). Lopun aikaa voin sitten esittää närkästynyttä rock-poliisia, joka muistelee suureen ääneen vanhoja, parempia aikoja.
viite 1: Monasti olen kuullut mainittavan, että eräs vaatimaton itäberliiniläisbändi (lue: Rammstein) olisi pitänyt heitä yhtenä esikuvistaan.
viite 2: Wanhoina hyvinä aikoina kävin usein Kaivopihan Fazer-Musiikissa, jossa oli ilahduttavan äsäkkä raskaan musiikin ja industrialin valikoima. Eräänä kauniina päivänä kaikki indut ym. myytiin puoleen hintaan, mistä iloitsin, ja hankin vihdoin Oomph!in levyn. Eipä mennyt kauaa, kun koko lafka ostettiin ja lopetettiin. En iloinnut.
