LLAMA

Olen palannut Italiasta, mutta minut on muilutettu Savoon. Onhan tämä melkeen yhtä hyvä mesta. On vesisadetta ja hyttysiä, alle 20 graadia lämpöä. Suomen kesä my ass. Viikonloppuna kuulemma ilma paranee. Sehän lämmittääkin minun töihinpalaavaa mieltäni. Ini ini itsesääl pieht. Pois moinen väninä. Meillä ei sentään ole montaa sorttia myrkkyelukoita puskissa vaanimassa, niinku esim austraaleilla: myrkkykäärmettä, hämähäkkiä, ja hiton isoja matelijalaattoreita. Eck!

Matkoilla kasaantui pari kiloa laardia lantehille. Virkistävällä oluella tahi ravitsevalla pastalla ei liene ollut osuutta asiaan. Nyt on alkanut parempi, terveellisempi elo: salaattia ja ruisleipää, kun rasva- ja sokeri-OD ilettää jo makunystyjäkin. Vaan ken syö jääkaapissa odottavan puolen kilon parmesaanimätkäleen? (retor. kys.)

Juippi tuosta viereltä kysyi, että olenko semmonen, joka nuuskii kaikkien ihmisten blogit? Vastasin, että sitähän varten ne on sillä, että niitä luetaan. Kaveri vaan mesoaa, että "Nuusk nuusk!" Terveisiä vaan kaikille lukijoille ja lurkkijoille, että täällä llamastaniassa saa ainaski nuuhkia. Eikä edes haise juustolta (vielä).

Terveisia Italiasta. Skandit puuttuu koska ne on piilotettu. Luigit vei ne. Koska olen paahtunut paasta ja muutenkin alyton, en kirjoita kye kirj jarkevaa, vaan kuittaan keskeiset seikat ranskalaisin viivoin.

- Italialaiset kommunikoivat paa-asiallisesti huutamalla. Ne oppii sen jo pienena. Huitominen on myos tarkiaa.

- Jos ihmisen jattaa pitkaksi aikaa ulos aurinkoon, se alkaa haiseen. Vaikka se olisi elava.

- Onneksi ei oo vampiirilehmia olemassa. Olis se  inhaa hatistella parisataakiloista marehtijaa, joka yrittaa imeskella verta. Ei verenotto tietenkaan tapahtuisi torahampaiden avulla, vaan lehman suulla lutkuttaen.

- Vuorilla asuu Rattus rattus mecharattus. Olemme nahneet sen hahmon siluettina aurinkoa vasten. Se laskeutuu yolla laaksoon ja vaatii uhreja. 

- Hyva ruoka, parempi mieli. Jos sitruunainen ravunpyrstorisotto ja simpukkapasta taistelisi, en tia kumpi voittaisi, kun molemmat on aika kovia.

Paatan raporttini taalta tahan jne!  

Vuonna Y päätimme, että tänne ei tulla toiste. Vaikka sää oli ananainen ja bändit hyviä, jälkimaku oli paha. Puolentoista tunnin jonotus pääportille ja yöllinen sekasorto bussien odotusalueella veti pinnan piukeaksi. Oli hitsin hauskaa seisoa yöllä penkassa keskellä-ei-mitään humalaisten urpojen kanssa, odottaen festivaalibussia joka tulee ehkä, peläten myöhästyvänsä Helsinginbussista, johon oli paikkansa varannut. Ruisrock.

Vuonna X saimme ostettua liput Toolin ja Ozzy Osbournen keikalle Helsinkiin. Hykertely ja odotus olivat melkoiset. Tunnelma lässähti sanoinkuvaamattomalla tavalla, kun keikka peruuntui Ozzyn kitaristin käsivamman takia. Voi sitä itkun ja marinan määrää. Ei VOI peruuntua! Ozzy ei kiinnosta! Tool! Nyyh.

Vuonna 2006 Tool tulee Ruisrockiin. Manailun, sadattelun, ja päätösten pyörtämisten jälkeen ostetaan liput Ruisrockiin ja varataan hotelli. Alkaa suloinen odottelu ja uuden levyn ankara opiskelu. Tarkka aikataulu julkistetaan vihdoin: Tool soittaa sunnuntaina 23:00 - 00:30. Ihan jättiläiskiitsari sulle, Juhani yms jengi! Kun on koko viikonlopun kekkaloinut festareilla, niin sunnuntai-iltana onkin tarkkaavaisuus huipussaan, eikä edes väsytä yhtään. Lisäksi jotkut onnettomat joutuvat menemään maanantaina töihin Helsingissä. Tjaa, ehtiiköhän sitä ollenkaan nukkumaan? Uskaltaako lähteä omalla autolla, jos kotimatkalla yllättää nukkumatti? Juipin kaverilla on maanantaina väitös ja karonkka. Juippikin arvostaa.

Nyt kuulkaa loma painaa niin pahasti päälle, että on mentävä. Plokistelu jää pariksi viikoksi vähemmälle.

Käänteispyksologian suurena ystävänä ja ymmärtäjänä suosittelen Utan Byxor Festivalia. Enno käyny, mutta konsepti on hiano! Olkaa nätisti ja moe!

Kesästä nautittaessa kannattaa pitää yksi sääntö kirkkaana mielessä. Mikään tekosyy, laiskuus tahi venkoilu ei saa pidättää henkilöä noudattamasta sääntöä.

Sääntö numero 1: Päätä ei saa päästää kuumenemaan. 

Jos sääntöä nro 1 ei noudateta, henkilö voi saada auringonpaistoksen tahi monsteripäänsäryn. Nii. Lähdenkin tästä aamu-buranalle.

Valokuvatorstain kolmannen viikon haaste on "pyöriä, pyöreä, pyörä". Kuva on varta vasten näpsäisty haastetta varten. Kliksauta kuvaa isommaksi. Tähän normaaliin sivupohjaan ei kovin isoa kuvaa mahdu, pahoittelee!

Kaivo.

Kun menen vaate- tai kirjakauppaan, tapahtuu ilmiö. Tiedän, että kaupassa on hirviästi tavaraa tarjolla, mutta siitä vain pieni osa soveltuu minulle. Hankala maku, lantio, tissit, kiero huumorintaju jne. Niinpä kaikesta etukäteen kootusta reippaudesta huolimatta pian ostoksilla alkaa ahistaa, hikoiluttaa, kiroiluttaa. Vaatteet näyttävät veltoilta henkareissaan ja kirjojen takakansiteksteistä ei ota selkoa.

Kirjanetsintään on löytynyt tehokeino: hallittu randomisaatio! Ketjureaktio käynnistyi pari kuukautta sitten, kun yritin etsiä Akateemisestä Brett Easton Ellisin uusinta teosta. Eipä löytynyt, ei, mutta ihan oletetun paikan vieressä pönötti Defoe, Gideon: The Pirates! In An Adventure In Whaling. Pythoniaanista lystinpitoa piraattien merkeissä, ja ketäpä ei naurattaisi jatkuvat "Arrrrrr, ye scurvy dogs!"-huudot. Helppoa, kevyttä ja nopeaa kesäkamaa.

Brett Easton Ellisin Lunar Parkia ei kesälukemistoksi kehdanne suositella muille kuin heille, jotka ovat tutustuneet miehen aikaisempaan tuotantoon. Faktan ja fiktion suhteella pelataan leikkisästi, Ellis maalailee itsestään melkoisen inhottavan/säälittävän kuvan. Gorefaktori on alhainen, ja kirja onkin miellyttävimpiä Ellisin teoksia ja kirjan loppu on suorastaan kaunis. 

Kirjan luettuani kävin tsekkaamassa Amazon.comista miehen haastattelun. Siinä mainittiin Joan Didionin kirja "The Year Of Magical Thinking", jossa kirjailijatar kertoo miehensä kuoleman ja tyttärensä vakavan sairastumisen aiheuttamasta elämänmuutoksesta. Kaiken humpuukilukemisen ja -television seassa teos seisautti. Älykkään naisen analyysi omista ajatuksistaan tuossa kaikin normaalin kumoavassa kaaoksessa on koskettavaa luettavaa.

Viimeisimmällä Nakuteemiskäynnillä silmään pisti hyllyltä teksti "Magical Thinking", tekijänään Augusten Burroughs. Olen ehtinyt lukea vasta muutaman sivun, mutta arpaonni taisi jälleen suosia: teksti on ihanan pisteliästä. Kirja koostuu omaelämänkerrallisista esseistä. Enempää ei uskalla sanoa, kun ei tiä.

Miten tätä tekniikkaa voisi soveltaa vaatekauppoihin?

Nälkä yllätti eilen kesken ostostelun ja päätimme käydä tutustumassa suht uuteen italialaisravintolaan. Pizza (katkarapuja, savusimpukoita) vaikutti paperilla kutkuttavalta.  Kun annos saapui pöytään, havaitsin valkosipulin määrän ylittävän raja-arvot. Antaa mennä vaan, tuumin, ja lettu oli maistuvainen!

Pixxa runsaine juustosilauksineen jäi kummittelemaan pötsiin ähkynä, joka alkoi muutaman tunnin kuluttua purkautua röyhtäyksin. Voi luoja! Oli kuin krilliparvi olisi ryöminyt kuolemaan vatsaani. Yritin poistaa makua suustani; mehu oli harmittavasti loppu, joten nappasin pullollisen limsaa. Virhe! Mahassa vellova laava sai lisää pontta hiilihaposta.

Simpsoneissa on hahmo nimeltään Barney. Hänellä puoli naamaa resonoi röyhtäyksen voimasta ja suusta lentää kalanruoto. Kohtalotoverini.

Sitä piti vielä lisäämäni, että muistakaa tänään varoa saatananpalvastelijoita! Lisätietoja Pyynöltä.

Kulttuuriteko?! Laamalauma ravasi pitkästä aikaa elokuvateatteriin, kun X-mies-elokuva piti näkemän. Onneksi olin etukäteen kertonut itselleni, että raina on huono. Sain yllättyä iloisesti, kun ei se ihan luokaton ollut. Edellisosien henkilöhahmojen syvyys ja ihastuttava huumori oli hukattu, mutta vastaavasti pommit olivat isontuneet. Aikaisemmassa postauksessa ulvoin Wolverinen perään, mutta pöh! Eihän se edes ollut leffan kovin jätkä. Kuka on se, jolla on tenhoava ääni ja tornitalon kokoinen karisma? Sir Ian McKellen a.k.a. Kurko! Herran "Gods And Monsters" on vielä näkemättä, joka on kuulemma miehen parhaimpia roolisuorituksia.

Poistuimme Tennispalatsista pääovien kautta Kampin keskuksen puolelle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin uusitut aukiot siitä suunnasta, paikallahan oli vuositolkulla kuoppa ja lauta-aitaa. Kun on muutenkin elokuvien jälkeen epätodellinen olo, niin aivo meni ihan mutkalle, kun ovien ulkopuolella avautui tuntematon maisema kumpuineen ja puineen. "Kussa mie oon?"

Llamaperheessä (sis. 2 aikuista) on sellainen tapa, että silloin tällöin pedissä kerrotaan lyhyitä iltasatuja. Hommassa on sama meininki kuin lapsuusaikana: tarkoituksena on saada rauhaisa mieli ja unen päästä kiinni. Tarinat sepitetään lennossa: ne ovat useimmiten eläinsatuja ja niissä on onnellinen loppu keskiosan miedon jännityksen jälkeen. Tässä näytteenä juipin eilen kertoma satu.

Olipa kerran lammas. Se oli semmoinen lammas, joka osasi lentää, ja se lenti [sic] puuhun. Puussa istui pöllö, joka ihmetteli asiaa. Miten lammas osasi lentää? Eihän sillä ollut edes siipiä (1)! Lammas ei myöntänyt mitään, vaan lenti pois. Myöhemmin selvisi, että lammas oli temppuillut avaruussillien (2) kanssa. Ne olivat opettaneet lampaan lentämään psykopatian (3) voimalla. Sen pituinen se.

(1) Tässä vaiheessa halusin ehdottaa, että jos lampaalla olisi vaikka lentorakko, vrt. kalojen ilmarakko. En kuitenkaan saanut suunvuoroa.

(2) Avaruussillit esiintyvät saduissa usein. Ne ovat tavanomaisia sillejä ovelampia ja osaavat lentää avaruusraketilla. Ne tunnistaa kypärästä, jossa on vilkkuvalo.

(3) En tiedä!