Tviiuu tviiuu!
Otsikon onomatopoesia kuvaa huutoa, sireenejä, hälytystä ja yleistä hälinää. Kuvittelin, että heinäkuussa on töissä hiljaista, ja voin palata duuniin pehmeänraukeasti, mutta paksat. Tviiuu tviiuu.
Huutelusta pääsen aasinsiltamaisesti uuteen pervoon mielitekooni. Huomasin salaisen tarpeeni ensimmäisen kerran vastikään lentokoneessa, kun odotimme kotisatamassa pääsyä koneesta ulos. Väsytti, oli ahdasta, ei oikein jaksanut, kanssamatkustajat pitivät älämölöä, ja matkalaukkubingokin viduddi jo valmiiksi. Yhtäkkiä teki mieli päästää suustaan reipasta viidakkohuutoa: U-lulululu! Nouseva intonaatio ja kova volyymi! En ryhtynyt ulvomaan, mutta mieliteko jäi. Mökillä aina tilanteen vaatiessa, ja muulloinkin, yritin viritellä jollotusta, mutta juipin murhaava katse kuoletti äänen kurkkuuni. On tämäkin ny sitte. Pitää varmaan mennä yksin metsään mökäämään, että saan tämän pois systeemistäni, ja voin olla jälleen keskinormaali veronmaksaja.
ululululu!
