Paratiisi kadotti äänensä + ruakaa
Me, pontevat rock-kuluttajat Llama ja Juippi, marssimme perjantaina Tavastialle ihmettelemään Paradise Lostia. Bändi ramppaa Suomessa harva se vuosi. Olen nähnyt yhtyeen kerran aikaisemmin, juuri Tavastialla, neljä-viisi vuotta sitten, ja silloin esitys oli verettömän pakkopullainen. Nyt oli eri meininki! Poijaat soittivat antaumuksella. Eikä oltu yhtään disco, vaan ihan kovaa rock! Yleisökin tykkäsi, vaikkakaan iltaa ei ainakaan etukäteen oltu myyty loppuun. Tiedä sitten miten liput menivät kaupaksi ovelta. Ilta olisi ollut täydellinen, jos… olisi kuultu esitys! Miksaus oli aivan v*turallaan. Me vaihdoimme salissa paikkaa kolmesti, että kuulimme edes siedettävällä tasolla soundeja. Laulusta kuului lähinnä kertsien ponnekkaammin lauletut osuudet, kitarat puuroutuivat ties minne. Harmin harmi.
Ennen keikkaa levyjä pyöritteli ilmeisesti hra Taleva, joka sai laamaväen lähes itkun partaalle soittamalla mm. Killing Joken Invocationin. Myö tykätään niin paljon! Hevidisko!
* * * * *
Kiireinen perheenemäntä/isäntä/ruokkija! Onko niin, että sushihammasta kolottaa, mutta et ehdi/jaksa viettää kahta tuntia keittiössä puristelemassa riisiä tötterölle? Ei hätiä mitn! Tee chirashi-zushia! Lyö keitetty sushiriisi kulhoon ja ripottele einekset siihen päälle. Mnn! Ovela chef luikauttaa riisin väliin kerroksen, jossa on silputtua levää ja wasabia. Eikä mitn raakoja kaloja tarde aina hamstrata. Ihan hyvä setti syntyy surimista, avokadosta, kurkusta ja makeasta munakkaasta.