Banaanikärpästen villi meisinki keittiössä aiheutti harmitusta, huidontaa ja yleistä käpyilyä. Onneksi skenelle saapui Anopix, joka ystävällisesti kertoi radiosta kuulemansa niksin. Testasimme temppua, ja katso, sehän toimii! Kärpäläisten pääluku on laskenut huomattavasti.
Temppu, ja kuinka se tehdään:
Sekoita laakeaan astiaan viinietikkaa ja astianpesuainetta ja jätä se tyrkylle kärpästen kikkailualueelle.
Jee! Sittiäiset menevät ihan vapaaehtoisesti nyykähtämään kippoon!
Tänään alkaa SVT Europalla ihkuihanien Andersin ja Månsin uusi sarja: "Fråga Anders Och Måns". Kandee ehdottomasti katsoa! Jos sarja on puoliksikaan niin lystikäs kuin edeltäjänsä, niin huutonauru on taattu. Vieraan kielen hiffailua avittanee jälleen ruotsinkielinen tekstitys. Jaksoja saattapi tsekata myös netistä svt:n sivuilta, mutta tekstitystä ei sieltä irtoa.
Kannattaa katsoa kun vielä voi. SVT Europaa ei sitten enää nähdä, kun analogiset lähetykset loppuvat. Caca.
Tänään! Torstaina! 22:30!
Työryytymä, remonttiväsy, syyslötö.
Juipin renaavaa raajaa on tänään korjattu kirurgin toimesta, ja tyyppi rönöttää lasaretissa yön yli.
Tämä pikkuveijo sentään piristää, ja pehmeät ovat korvansa!
Myyrän jäniskaveri!
Jo vain! Päivä onkin ehtinyt jo pitkälle, joten päivän sanat/sanonnat saa puoli-ilmaiseksi täältä ja nyt! Hintakin on kohtuullinen: vain hetken lukuaikaa vaadin. Osa sanoista on omia, osa lainoja. Jos keksisi kaikki sanansa itse, niin kaverit ei ymmärtäisi, ehkä.
* * * * *
10.10.2006
- molskiminen (käytetään silloin, kun suihkuhuoneen lattia on jäänyt edelliseltä käyttäjältä kuivaamatta, i.e. "Kukas täällä on molskinut?")
- housut (aina hyvä sana, eikä kärsi inflaatiosta)
- kemppi (toinen klassikko!)
- keltamaksainen kojootti
- konootti (se on vähän niin kuin kojootti, mutta omituisempi, ja enempi kanootinmuotoinen)
"Eikös olekin mukavaa, kun on lahjakas muusikko talossa", totesi pikkusisko. Olin kertonut hänelle, että Juippi oli ostanut "midikiipparit", joita tyyppi kilkutteli par’aikaa yläkerrassa. Systeri taas viittasi oman puoliskonsa tapaan vetäytyä pitkiksi ajoiksi kitaroimaan ja luomaan. Muusikot!
Äidyin kuitenkin minäkin hiplaamaan Juipin nelioktaavista kosketinsoitinta. En muistanutkaan, kuinka rentouttavaa on tapailla Bachin preludeja, ne kun etenee aivoa hivelevästi. En ole suinkaan mikään suuri tulkistija, viihdytän lähinnä itseäni. Onneksi korvakuulokkeet on keksitty!
Syystä tahi toisesta olen täysin vakuuttunut siitä, että minusta voisi tulla loistava rumpali. En tiedä, mistä tämä kerettiläinen visio on päähäni iskeytynyt, mutta siellä se vaan aivon pohjalla jurnuttaa. Lehdessä mainostivat sähkörumpusarjaa, eli ei tarvitsisi edes muuttaa maalle ja kaivautua poteroon harjoitellakseen soitantaa. Ihan varmasti varppina olisin svengikäs täti, joka loihtisi menevät rytmit lyömäsoittimistaan! Tahtoo! Rummut! Pau!
Rumputaudin alkuunpanijana, nyt kun sisintäni tutkiskelen, taisi olla Rammsteinin "Morgenstern"-kappale, ja tautia pahensi Musen "Time is running out". Niissä rumpuillaan niin ihanaisesti, että reidenläpsyttelyä ei voi estää. Joskus pitkän automatkan ratoksi, musavisahengessä, on tentattu, jotta "Minkä kappaleen mikä instrumentti haluaisit olla"? Silloin en päätynyt rumpuihin, vaan valitsin hieman käytössä kuluneen, mutta silti hitsin legendaarisen kitarariffin Soundgardenin Spoonmanista. Sen kun kerran saa päähän soimaan, niin se helisee nupissa loppupäivän. Kokeilkaapa!
En ole mikään äiti Teresa. Ärsyynnyn melko helposti ihmisiin, tungokset viduddaa, ja etenkin työpäivän jälkeen kotiin laahustaessani ihmisrakkauteni on koetuksella. Ehkäpä juuri tästä syystä emppaan niitä tyyppejä, jotka jatkuvan ihmisvirran seassa tekevät keskimääräistä vähemmän glamoröösejä duunejaan.
Pidän huolen siitä, että moikkaan siivoojaa ja vaksia, nyökkään bussikuskille, ja kaupan kassalla poistan poppikoneen luurit korvista ja katson kassahenkilöä silmiin. Ei ole kivaa olla näkymätön ihminen, koneen osa, ja haluankin asioidessani luoda nopean, mutta aidon, ihmiskontaktin.
Mutta voi! Yksi ammatinharjoittajaryhmä aiheuttaa minulle jokapäiväisen ahdistuksen. Kampin bussiaseman ovensuussa odottaa joka aamu ilmaislehdenjakaja. Jätepoliittisistä syistä en halua ottaa lehteä. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, kun yritän luikahtaa mahdollisimman huomaamatta, katsekontaktia ottamatta, ovesta ulos. Jos katson kohti, tyyppi alkaa heti ojentaa lehteä, josta kieltäytymisestä tulee taas paha mieli. Ei voi voittaa. Pitääkö jatkossa kulkea sivuovesta, jotta välttäisin keskiluokkaisen ahdistukseni?
Kesän päättyminen on meikäläiselle tosi kova paikka. Kun pelkään, että vietän kesän viimeistä viikonloppua maalla, kurkussa on pala ja sielusta ahistaa. On tunne, että talvesta ei voi mitenkään selvitä, kylmää ei kestä, pimeys tukahduttaa jne!
Oikeasti käy niin, että ahistusviikonloppuni ei ikinä ole se viimeinen lämmin viikonloppu. Kun talviangstin on jo suorittanut, niin loppukesän lämmöstä voi naatiskella pelkkänä bonuksena, eikä hiipivä syksy enää korvenna sielua.
Alla on listattu viileän ja pimeän vuodenajan bonuksia, joita ei ikinä kesällä muista. Toivottavasti älyän vilkaista tätä postaustani ensi vuoden elokuussa, kun varjot alkavat pidentyä.
- Ei ole koko ajan hiki
- On paljon mukavia vaatteita, joita kesällä ei voi käyttää
- Tähdet, tähdet!
- Ruokaa voi jäähdyttää ulkona
- Voi sulattaa pakastimen ja siivota jääkaapin
- Kesällä voi juoda valkkaria, mutta talvella on kiva juoda punkkua ja portviiniä
- Olohuoneessa on kiva käpertyä pehmoisen viltin alle
- Aamuaurinko ei herätä nukkuvaa
- Helmikuiset aurinkoiset päivät, kun valo kimmeltää hangella ja korvanapeissa soi Griegin Fra Holbergs Tid
Lisäksi lokakuinen ukkosmyrsky on aika komeaa katsottavaa.
Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Alex King
