"Eikös olekin mukavaa, kun on lahjakas muusikko talossa", totesi pikkusisko. Olin kertonut hänelle, että Juippi oli ostanut "midikiipparit", joita tyyppi kilkutteli par’aikaa yläkerrassa. Systeri taas viittasi oman puoliskonsa tapaan vetäytyä pitkiksi ajoiksi kitaroimaan ja luomaan. Muusikot!
Äidyin kuitenkin minäkin hiplaamaan Juipin nelioktaavista kosketinsoitinta. En muistanutkaan, kuinka rentouttavaa on tapailla Bachin preludeja, ne kun etenee aivoa hivelevästi. En ole suinkaan mikään suuri tulkistija, viihdytän lähinnä itseäni. Onneksi korvakuulokkeet on keksitty!
Syystä tahi toisesta olen täysin vakuuttunut siitä, että minusta voisi tulla loistava rumpali. En tiedä, mistä tämä kerettiläinen visio on päähäni iskeytynyt, mutta siellä se vaan aivon pohjalla jurnuttaa. Lehdessä mainostivat sähkörumpusarjaa, eli ei tarvitsisi edes muuttaa maalle ja kaivautua poteroon harjoitellakseen soitantaa. Ihan varmasti varppina olisin svengikäs täti, joka loihtisi menevät rytmit lyömäsoittimistaan! Tahtoo! Rummut! Pau!
Rumputaudin alkuunpanijana, nyt kun sisintäni tutkiskelen, taisi olla Rammsteinin "Morgenstern"-kappale, ja tautia pahensi Musen "Time is running out". Niissä rumpuillaan niin ihanaisesti, että reidenläpsyttelyä ei voi estää. Joskus pitkän automatkan ratoksi, musavisahengessä, on tentattu, jotta "Minkä kappaleen mikä instrumentti haluaisit olla"? Silloin en päätynyt rumpuihin, vaan valitsin hieman käytössä kuluneen, mutta silti hitsin legendaarisen kitarariffin Soundgardenin Spoonmanista. Sen kun kerran saa päähän soimaan, niin se helisee nupissa loppupäivän. Kokeilkaapa!
