LLAMA

November 21, 2006

Auta eläintä puun alla

Filed under: Elämää - llama @ 6:13 pm

- Kerro satu!

- Aina vaaditaan! ….hm…. No, olipa kerran jänis. Se olisi kovasti halunnut päästä puuhun, mutta se ei osannut kiipeillä. Sirput (eli pikkulinnut) olisivat kovasti halunneet auttaa, mutta eivät mitenkään jaksaneet kannatella jänistä. Sitten ne keksivät, että josko vahva pöllö…

- Hei tyyppi! On se ihme, kun noilla elukoilla on aina samat ongelmat. Muistatkos sen yhden kertomasi sadun, jossa sorsa tykkäsi istuskella puun oksalla, vaikka muut sorsat pilkkasivat. Sitten puun oksalle alkoi ilmestyä yksi pingviini myös. Loppujen lopuksi sorsalle selvisi, että pingviini pääsi ylös puuhun avaruussillien rakentaman hissin avulla.

- Niin tietty! No jänishän pääsee puuhun samalla hissillä! Oksalla sitten jänis, pingviini ja sorsa pelaavat lautapelejä. Pelaillessaan ne laulavat vuorotellen jänislauluja, sorsalauluja ja pingviinilauluja. Ja kun karhu kulkee oksan ali, se laulaa laulun basso-osuudet. Sen pituinen se!

November 18, 2006

Liikkuvat kuvat

Filed under: Silmäkarkki - llama @ 10:29 am

Yle Teema esittää tänään lauantaina klo 20:00 Guy Maddinin elokuvan Maailman surullisin musiikki. Voin suositella elokuvaa outojen ja tragikoomisten pienten filmien ystäville. Jos elokuvan lähtökohta on se, että Isabella Rossellini esittää jalatonta olutkuningatarta, joka järjestää kilpailun maailman surullisimman musiikin löytämiseksi, jotta ihmiset tulisivat murheellisiksi ja joisivat enemmän olutta, niin eihän kyseessä VOI olla huono pätkä.

Tiesittekö, että Finnkino on ottanut (ainakin Tennispalatsissa) käyttöön uuden lipunmyyntijärjestelmän. Uusi systeemi on NIIN hyvä, että lippunsa internetissä maksaneet ihmiset joutuvat jonottamaan jopa 40 minuuttia lappusiaan. Ja ne onnettomat, jotka ovat vain varanneet lippunsa, saattavat menettää varauksensa, kun eivät ehdi lunastaa niitä älyttömien jonojen takia. Eiks olekin kätevää? Tämä oli tilanne ainakin eilen. Perjantaifiilis uhkasi hävitä tyystin, mutta onneksi itse elokuva oli juuri sitä, mitä olimme lähteneet hakemaan, nimittäin sisäelimet paikoiltaan luiskauttavaa nauruhysteriaa. Borat!

November 13, 2006

Big in China

Filed under: Internetix - llama @ 9:14 pm

Lisääntynyt trafiikki blogiini sekä omituiselta suunnalta putkahtavat vierailijat aiheuttivat hämmennystä. Niinpä vedin kortsun näppäimistön suojaksi, otin vitamiineja, pidätin hengitystä ja uskaltauduin klikkaamaan trafiikin lähdettä. Epämääräisen anatomia- ja virussivuston sijaan putkahdinkin kiinalaiselle kotisivulle, minne oli napattu okapiruni kuva.

Ensin äkämystyin kaistapumminnasta. Babelfishin läpi truutattu kuvan saateteksti oli kuitennii niin hellyyttävä, että menköön!

"I in the foreign website tribe standard, find this only not well-known giant insect type, in young people hands holds appreciatively may the pet, unexpectedly raise to is how big, he has not  explained any, only can paste his tribe standard to look for everybody!"

Nii! "young people hands". Kylä ne kiinalaiset tietää! En o vanha!

Ylläoleva lainaus on pseudoengrishiä, mutta aitoa tavaraa kandee sitten hakea täältä!

November 7, 2006

Asian ytimessä

Filed under: Elämää - llama @ 9:08 pm

Silkkaa nixi-pirkkaa tulee tässä ja nyt! Korva kuulolle ja potsi ojolle!

Jos vatsassa tuntuu kipua, kannattaa AINA ensimmäiseksi laskea takaventtiilistä kaasua, ja tehdä sen jäkeen uusi tilannearvio. 99 prosentin varmuudella olo lievittyy. Nobel mulle, heti!

November 5, 2006

Reilujen kerho

Filed under: Elämää - llama @ 9:43 am

Hmpf! Kun vihdoin kirjoitan kunnon blogimerkinnän, ja vieläpä kuvien kanssa, niin Blogilista ei ole huomaavinaankaan. Epistä. Tästä suivaantuneena kirjoitan taas. Räy!

Meillä kotosalla pyörii yksikätinen kaveri. Tai onhan niitä käsiä kaksi, mutta toinen on vyötettynä torsoon kiinni. Juipin täytyy paitavalinnoissaan suosia napitettavia paitoja, ja ensimmäiset viikot malli oli ns. "käänteisnapoleon". Raaja oli muutoin paidan sisäpuolella, paitsi tarttumaraajan kärki, eli business-end, joka tuli Alien -tyyliin navan kohdalta nappilistasta ulos.

Minut hätistettiin kauppaan ostamaan sopivia yövaatteita, eli pyjamia. Mutta voi! Lokakuun loppupuolella ei ollut miesten pyjama muodissa! Miettikääpä sitä! Monessa kaupassa oli myynnissä vain pyjaman alaosaa, pöxyjä. Mihin maailma on tullut? Saako pyjamia ostaa ainoastaan joululahjaksi? Ankara etsintä tuotti loppujen lopuksi tulosta, ja Juippi sai kaksi uudenkarheaa yöasua.

Parranajo sujuu vasurimieheltä heikonlaisesti, joten minä, vääräleuka, keksin tietysti nimitellä Juippia yksikätiseksi rosvoksi. (Rantarosvot on parrakkaita, mutta senhän te tiesitte.) Juippi kuitenkin huomautti , että vaatetuksensa perusteella, viitaten kiiltävään satiinipyjamaansa, suositeltavampi nimitys olisi yksikätinen parittaja.

November 4, 2006

Home improvement!

Filed under: Elämää, Silmäkarkki - llama @ 1:33 pm

Meidän kotipesä oli muuten kovin ihana, mutta muutama vakava puute oli havaittu muuton jälkeen. Ensinnäkin kaapistotilaa oli naurettavan vähän. Toisekseen tamppajalkaiset uudet naapurit aiheuttivat ilta-aikaan ja etenkin nukkumaanmenoaikaan ärsytystä. Aikamme kärsittyämme ryhdyimme toimenpiteisiin: makkariin kaappia äänieristeeksi ja säilytystilaksi, ja lattia samalla uusiksi.

Remonttia tietenkin edelsi suunnittelu, kaupoissa ravaaminen ja valmistelevat työt, kun tavaraa ja vanhoja kaappeja raahattiin huoneesta toiseen. Sitten elettiin kuin pellossa useampi viikko, kun työ oli vaiheessa, pölyä joka paikassa, sekä tavarat ja vaatteet hujan hajan. Töissäkin piti käydä. Nopea rentoutus-shoppailureissu Riikassa peruuntui sinivalkoisten siipien lakoa takia. Juippi poistui loppuvaiheessa remonttivahvuudesta, kun raajarempan aika tuli.

Pärkkeles, mutta nyt ne on siinä! Ihana korkkilattia hivelee jalkapohjaa, ja mittojen mukaan valmistettuun kaapistoon mahtuu vaikka mitä! Ölinä naapurista on vaimentunut! Ylläolevasta kuvasta puuttuu vain vaaleanpunainen utusuodatin ja soundtrack: Serge Gainsbourgin "Je t’aime… moi non plus".

November 2, 2006

Lahnamäe luikutus

Filed under: Sulosoinnut, Meemiön kosto - llama @ 8:41 pm

Sisällöntuottajani on ollut viime viikkoina lomalla. Skrubuavusteisesti kyen kuitenkin tuottamaan tekstiä vastaamalla viikkovitosen "Kuuluks musaa?"-kysäilyyn.

1. Mitä musiikkia kuuntelet juuri nyt, tai jos ei nyt soi musa, mitä kuuntelit viimeksi?

Tarkistettuani kannettavan musiikkiyksikön viimeksi soittaman levyn joudun toteamaan, että se oli The Gatheringin "Home"-albumi.

2. Mitä musiikkia ostit viimeksi?

Hiippailin männäviikolla uudistuneeseen Keltaiseen Jäänsärkijään (jipii! ahtaus on poissa!) ja ostin perinteisessä discus-muodossa The Gatheringin "Nighttime Birds"-levyn sekä Kumikamelin Simsalabimin. Kameliin en ole vielä ehtinyt tutustua. Edellinen lättynsä, Kinahmo, soi useasti autostereoissa, ja yleisö nautti erityisesti kappaleista "Koira" ja "Supermies".

3. Mistä musiikista nautit viimeksi livenä?

Livenä olen viimeksi nähnyt 45 Degree Womanin ja Amorphisin keikan, kun lähdin kaverille keikkakaveriksi. Livenä olen viimeksi nauttinut… tjaa, nyt kun oikein mietin, niin kyseeseen tulee kesällä Ruisrockissa nähty….  …..jännitys tiivistyy… … The Gathering!

4. Mistä musiikista et pidä?

Kaupallinen ylituotettu rahastusmeininki on pyllystä. Homman pitää haiskahtaa aidolle, tai ei ole mitään saumaa meikäläisen suhteen.

5. Paljastaako musiikki elämäntyylisi?

Ei kai.

* * *

Listastani on haisteltavissa tiettyä yksipuolisuutta. Minkäs teet! Kun inehmo on ylirasittunut, ni ei kye vastaanottamaan uutta musaa, vaan on hyvä pitäytyä vanhoissa tutuissa. Aamusella bussissa lyön usein poppikoneen päälle ja hupun silmille. Saan mukavasti lisäaikaa yölliseen horrosteluun. Musiikki rauhoittaa, luo oman tilan, ja eristää muusta mälinästä. Silloin ei parane huudattaa mitään liian stimuloivaa.

Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Alex King