LLAMA

January 6, 2007

Televisio ja henkinen kasvu

Filed under: Silmäkarkki - llama @ 9:28 pm

TIETENKIN katson tv:stä vain uutiset ja laadukkaat dokumentit. Tänäänkin olen ihastellut BBC:n komeaa "Planeettamme maa"-luontodokkaria, jossa siirryttiin maapallomme leveyspiirejä pitkin talvesta kesään. Erityispinnat sarjan ensimmäiselle osalle tulevat David Attenboroughin lukijanäänestä (niksi-niksi digiboksilaisille, kielen voipi valita!), elefanteista ja hitsin sekavista paratiisilinnuista.

TIETENKÄÄN en myönnä, että jään helposti koukkuun amerikkalaisiin "laadukkaisiin" realitysarjoihin. "Selvityjät" katsotaan meillä tarkkaan, analysoidaan ja arvuutellaan tulevia käänteitä. "Amazing Race" on kuin terraario, missä voi tarkkailla pulaan joutuneiden amerikkalaisten kirkumista toisilleen komeissa maisemissa. "Muodin huipulle"-sarjaan oli jok’ikiseen jaksoon saatu kehitettyä kaunis draaman kaari. Lisäksi sarja tuki teoriaani siitä, että että jokaisessa reality-ohjelmassa kannattaa olla vähintään yksi draamahomo.

Myönnettäköön, olen kaipaillut erästä reality-sarjaa, jolle en keksi mitään puolustusta. Se on iljettävä, nolo ja moraaliton. En ymmärrä, mikä saa ihmiset osallistumaan tuohon ohjelmaan. Ja se jatkuu uusilla jaksoilla tänään, huraa! "Viettelysten saari" testaa neljän parisuhteen kantimet  paratiisisaarella himokkaiden sinkkujen vaaniessa saalista. Iik! Hirveetä! En kestä!

EDIT: Voe rotta! Huijaajat puijaajat! Ohjelmaopas väitti uusiksi jaksoiksi, mutta olivatkin vanhoja, jo nähtyjä. Saako ihmisen lauantai-illan näin pilata? Edesvastuu!   

Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://llama.blogsome.com/2007/01/06/televisio-ja-henkinen-kasvu/trackback/

No comments yet.

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.

Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Alex King