LLAMA

Jo vain! Päivä onkin ehtinyt jo pitkälle, joten päivän sanat/sanonnat saa puoli-ilmaiseksi täältä ja nyt! Hintakin on kohtuullinen: vain hetken lukuaikaa vaadin. Osa sanoista on omia, osa lainoja. Jos keksisi kaikki sanansa itse, niin kaverit ei ymmärtäisi, ehkä.

* * * * *

10.10.2006

- molskiminen (käytetään silloin, kun suihkuhuoneen lattia on jäänyt edelliseltä käyttäjältä kuivaamatta, i.e. "Kukas täällä on molskinut?")

- housut (aina hyvä sana, eikä kärsi inflaatiosta)

- kemppi (toinen klassikko!)

- keltamaksainen kojootti

- konootti (se on vähän niin kuin kojootti, mutta omituisempi, ja enempi kanootinmuotoinen)

Satuin vilkaisemaan blogilistasta tilastojani, ja TAAS se väitti, että oon päivittänyt! Mitää ollu kirjottanu! Tai kommentoinu, tahi säätäny! Pahoittelen siis täten haamuilua. Olen kyllä miettinyt polkkaa, ehkä b-lista haistoi sen?

Nykyään myydään murresarjiksia ja -runokirjoja. Televisiosta kuulee kieltä Suomen eri kolkista. Vaan on pieni nurkka, jonka puheenpartta kuulee liian harvoin, muutoin kuin menemällä paikan päälle. Kymenlaakso! Lähinnä vain silloin, kun paperialalla kohisee, uutisissa voi kuulla duunarin kommentit natiivien kielellä.

Suuri oli ilo, kun Hesarin kuukausiliitteen kannessa luki: "Paljo min kavereit ol siäl töis". Maakunnan epävirallinen lähettiläs Hyypiän Samihan se siinä! Kyllä lämmitti sydäntä lukea murteella kirjoitetut Samin kommentit, puheen nuotin suorastaan kuuli korvassaan. Semmoista se kotiseuturakkaus on. Nuorempana sitä oli hitsin tyytyväinen, kun pääsi sieltä pois. Vanhempana meinaa silmäkulma kostua, kun mökkipaikkakunnan kaupan omistaja kysyy ostosten lomassa, että "Joks teitin lomat on alkanu?"

Yksi asia pisti Hesarin jutussa silmään. Sami ei tiennyt mitään Kouvolan ja Kuusankosken välisestä leikkimielisestäkään kinailusta. Kyl meiän miälest kuusaalaiset haisee.

Sunnuntaina Blogsomen palikat menivät sekaisin, ja tämäkin blogi oli epäkondiksessa. Nyt kaikki taas pelaa, eivätkä kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kirjoitukseni joutunut hukkaan, jipi!

Nukkuva ihminen ei tee syntiä. Ai jai, miten makoisasti vetelinkään hirsiä mökillä männä viikonloppuna! Oli suorastaan sokeria univelkaiselle se, kun perjantai-iltana, suloisen väsymyksen vallitessa, sai ryömiä puhtaiden, viileiden ja tuoksuvien lakanoiden väliin, ja tiesi saavansa nukkua pitkään. (Tuliko tarpeeksi pilkkuja? Eh!)

Hähää! Nyt hyökkään suikka-asennossa kohti uutta viikkoa! Saas nähdä, minkä päivän kohdalla puhti loppuu.

Mutta mutta! Voin nyt tässä kertoa luottamuksellisesti teille, että Jane Austen on PARAS! Pride And Prejudice on kahlattu läpi moneen kertaan. Vaan vasta nyt uskaltauduin kokeilemaan Emmaa, sillä Gwyneth Paltrowin valju naama leffajulisteessa aiheutti outoa allergiaa kirjankin suhteen. Suotta! Kirja lähtee käyntiin uskomattoman hitaasti, mutta meininki eskaloituu rajusti! Kutsun tätä lajityyppiä nimellä "Heaving Bosoms": pidätellyt tunteet, loukatut ylpeydet, kankea ylähuuli, ajankuva. Pakko saada lisää!

Kun menen vaate- tai kirjakauppaan, tapahtuu ilmiö. Tiedän, että kaupassa on hirviästi tavaraa tarjolla, mutta siitä vain pieni osa soveltuu minulle. Hankala maku, lantio, tissit, kiero huumorintaju jne. Niinpä kaikesta etukäteen kootusta reippaudesta huolimatta pian ostoksilla alkaa ahistaa, hikoiluttaa, kiroiluttaa. Vaatteet näyttävät veltoilta henkareissaan ja kirjojen takakansiteksteistä ei ota selkoa.

Kirjanetsintään on löytynyt tehokeino: hallittu randomisaatio! Ketjureaktio käynnistyi pari kuukautta sitten, kun yritin etsiä Akateemisestä Brett Easton Ellisin uusinta teosta. Eipä löytynyt, ei, mutta ihan oletetun paikan vieressä pönötti Defoe, Gideon: The Pirates! In An Adventure In Whaling. Pythoniaanista lystinpitoa piraattien merkeissä, ja ketäpä ei naurattaisi jatkuvat "Arrrrrr, ye scurvy dogs!"-huudot. Helppoa, kevyttä ja nopeaa kesäkamaa.

Brett Easton Ellisin Lunar Parkia ei kesälukemistoksi kehdanne suositella muille kuin heille, jotka ovat tutustuneet miehen aikaisempaan tuotantoon. Faktan ja fiktion suhteella pelataan leikkisästi, Ellis maalailee itsestään melkoisen inhottavan/säälittävän kuvan. Gorefaktori on alhainen, ja kirja onkin miellyttävimpiä Ellisin teoksia ja kirjan loppu on suorastaan kaunis. 

Kirjan luettuani kävin tsekkaamassa Amazon.comista miehen haastattelun. Siinä mainittiin Joan Didionin kirja "The Year Of Magical Thinking", jossa kirjailijatar kertoo miehensä kuoleman ja tyttärensä vakavan sairastumisen aiheuttamasta elämänmuutoksesta. Kaiken humpuukilukemisen ja -television seassa teos seisautti. Älykkään naisen analyysi omista ajatuksistaan tuossa kaikin normaalin kumoavassa kaaoksessa on koskettavaa luettavaa.

Viimeisimmällä Nakuteemiskäynnillä silmään pisti hyllyltä teksti "Magical Thinking", tekijänään Augusten Burroughs. Olen ehtinyt lukea vasta muutaman sivun, mutta arpaonni taisi jälleen suosia: teksti on ihanan pisteliästä. Kirja koostuu omaelämänkerrallisista esseistä. Enempää ei uskalla sanoa, kun ei tiä.

Miten tätä tekniikkaa voisi soveltaa vaatekauppoihin?