LLAMA

Aleksille taikinaa
Aleksille taikinaa
Aleksille taikinaa
ja Juliukselle voita.

Kyllä se Julius tulla saa
kyllä se Julius tulla saa
kyllä se Julius tulla saa
kun se on niin nätti poika.

Mistä ihmeestä on kyse? Taikina ja voi lienevät melkoisia herkkuja. Miksi molemmille ei anneta kuitenkaan samaa namia? Onko taikina korkeammassa kurssissa kuin voi? Jos Julius olisi ruma, niin heruisiko mitään? Onko Aleksi yhtä lailla kauniskasvoinen, vai saako hän kenties sukulaisuussuhteen perusteella rosoisemmallakin pärställä hyvetettä? Mikä on naisen osa tässä tarinassa: taikinanvaivaajan ja kirnuajan vai? Kysyn vaan!

En ole mikään äiti Teresa. Ärsyynnyn melko helposti ihmisiin, tungokset viduddaa, ja etenkin työpäivän jälkeen kotiin laahustaessani ihmisrakkauteni on koetuksella. Ehkäpä juuri tästä syystä emppaan niitä tyyppejä, jotka jatkuvan ihmisvirran seassa tekevät keskimääräistä vähemmän glamoröösejä duunejaan.

Pidän huolen siitä, että moikkaan siivoojaa ja vaksia, nyökkään bussikuskille, ja kaupan kassalla poistan poppikoneen luurit korvista ja katson kassahenkilöä silmiin. Ei ole kivaa olla näkymätön ihminen, koneen osa, ja haluankin asioidessani luoda nopean, mutta aidon, ihmiskontaktin.

Mutta voi! Yksi ammatinharjoittajaryhmä aiheuttaa minulle jokapäiväisen ahdistuksen. Kampin bussiaseman ovensuussa odottaa joka aamu ilmaislehdenjakaja. Jätepoliittisistä syistä en halua ottaa lehteä. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, kun yritän luikahtaa mahdollisimman huomaamatta, katsekontaktia ottamatta, ovesta ulos. Jos katson kohti, tyyppi alkaa heti ojentaa lehteä, josta kieltäytymisestä tulee taas paha mieli. Ei voi voittaa. Pitääkö jatkossa kulkea sivuovesta, jotta välttäisin keskiluokkaisen ahdistukseni?

Kesän päättyminen on meikäläiselle tosi kova paikka. Kun pelkään, että vietän kesän viimeistä viikonloppua maalla, kurkussa on pala ja sielusta ahistaa. On tunne, että talvesta ei voi mitenkään selvitä, kylmää ei kestä, pimeys tukahduttaa jne!

Oikeasti käy niin, että ahistusviikonloppuni ei ikinä ole se viimeinen lämmin viikonloppu. Kun talviangstin on jo suorittanut, niin loppukesän lämmöstä voi naatiskella pelkkänä bonuksena, eikä hiipivä syksy enää korvenna sielua.

Alla on listattu viileän ja pimeän vuodenajan bonuksia, joita ei ikinä kesällä muista. Toivottavasti älyän vilkaista tätä postaustani ensi vuoden elokuussa, kun varjot alkavat pidentyä.

- Ei ole koko ajan hiki
- On paljon mukavia vaatteita, joita kesällä ei voi käyttää
- Tähdet, tähdet!
- Ruokaa voi jäähdyttää ulkona
- Voi sulattaa pakastimen ja siivota jääkaapin
- Kesällä voi juoda valkkaria, mutta talvella on kiva juoda punkkua ja portviiniä
- Olohuoneessa on kiva käpertyä pehmoisen viltin alle
- Aamuaurinko ei herätä nukkuvaa
- Helmikuiset aurinkoiset päivät, kun valo kimmeltää hangella ja korvanapeissa soi Griegin Fra Holbergs Tid

Lisäksi lokakuinen ukkosmyrsky on aika komeaa katsottavaa.

Mä ja sitten toi Juippi tuumittiin yhtenä päivänä että mitäpähän ihmettä. Rantarosvoista tiedetään sen verran, että niillä on kauhia parta. Mutta keitä ne rosvoaa? Vaaniiko ne biitsillä hyökäten sisämaahan, kun varakkaita ilmaantuu metsänlaitaan? Vai onko niillä kaislikossa piilossa soutuvene, jolla ne vetävät ihan karppisina ohiajavien laivojen kylkeen?

Onko sittenkin kyseessä siloleukaisista miehistä pitävien naisten ajama panettelu- ja mustamaalauskampanja, jossa parrankasvattajia pelotellaan mielikuvitushahmoilla? Mua ette hämää!